Torstaina alkoi punaisen marraskuun toinen osa, ihmissuihkulähteen paluu, eli tuttavallisemmin toiset menkat. Kuukauden sisällä. Ihan kauheaa.

Lähdin lauantain vastaisena yönä sitten naistentautien päivystykseen kivun vuoksi. Odoteltiin lääkäriä puolitoista(?) tuntia. Ultrassa ei näkynyt mitään outoa, mutta lääkäri otti silti osastolle kipuhoitoon. Kipupiikki persuksiin ja pyörillä petiin. Sain Panacodia, joka auttoi tuhtina määränä kovimpiin kramppeihin, lisäksi myös Arcoxiaa ja Ketorinia. Melkoinen cocktail lääkkeitä kaikkineen, kodeiini ainakin veti päänupin ihan lukkoon. Nukkua puuskutin sitten pöllyssä onnellisena ensimmäisen aamun.

Kodeiini vaikutti päähän, mutta myös vatsaan ja veti suoliparan tukkoon. Hillittömän ulostelääkemäärän jälkeen ongelma onneksi ratkesi nyt maanantai-iltapäivänä. Tunnelma oli kuin pienen dieselveturin olisi yrittänyt synnyttää. Osastolla sain myös Triptylia, jolla on tarkoitus nostaa kipukynnystä hiukan kerrallaan. Toivon kovasti, että siitä olisi tulevaisuudessa hyötyä! Ainakin uni tuli osastolla suhteellisen helposti, tiedä sitten, oliko Triptylin vai Panacodin vaikutusta. Harmitti, ettei lääkäreiltä saanut uutta tietoa, vaan toteamuksen siitä, että tämä tauti nyt on tämmöinen.

Tänään illalla pääsin lähtemään kotiin. Kivut ja vuoto ovat laskeneet - ei aivan käsi kädessä, mutta olo on esimerkiksi nyt tätä kirjoittessa, ilta yhdeltätoista, parempi kuin tänään aamulla. Kunpa fiilis nyt tästä paranisi, niin pääsisi taas "normaaliin" päivärytmiin! Lenkille on kauhea himo, taas.

Osastopäiviä piristi yhteydenpito kavereiden ja perheen kanssa, sekä tietysti se, kun poikaystävä piipahti vierailemassa. Jospa ei tarvitsisi kuitenkaan taas hetkeen käydä tuolla pötköttelemässä.

Haleja,

Epione