Heipä hei taas! Kuten otsikostakin voi päätellä, sain törmätä melkoiseen takaiskuun 3. päivä, kun kivut kasvoivat sietämättömiksi ja jouduin lähtemään taas naistentautien iltapäivystykseen TAYSiin.

Kun päivystävä lääkäri teki sisätutkimuksen, alapää kramppasi niin vaikeasti, ettei siitä touhusta tullut sitten oikeastaan mitään. Lääkäri lähetti minut samantien naistentautien vuodeosastolle kipuhoitoon. Se oli hyvä ratkaisu, sillä tavallisista kipulääkkeistäni ei ollut enää mitään hyötyä ja keho oli kuivumaan päin kramppailun aiheuttaman vatsaoireilun vuoksi. Ennen siirtymistä laitettiin kanyyli käsiselkään ja nesteet tippumaan. 

Osastolla lääkitykseni päätettiin vaihtaa seuraavana iltapäivänä, ja sain määräyksen Procren-pistoshoidoista sekä hormonikorvaushoidosta pistoksen aiheuttamien menopaussioireiden tasaamiseksi. Pelottavan piikin jälkeen ei tullut mitään outoja tuntemuksia, paitsi muutaman tunnin kuluttua, kun yhtäkkiä alkoivat massiiviset kuumat aallot. Olen varsin tyytyväinen, ettei muita oireita ole ilmaantunut, sillä hikoilun kyllä kestää varustamalla olkalaukun dödöllä ja puhtailla t-paidoilla, mutta mielialaoirehdinta tai päänsäryt olisivat jo liian vaikeita. Oli myös mukavaa saada pistos osastolla, jossa oireita voitiin tarkkailla eikä piikin (epämukavan korkeaa) hintaa veloitettu erikseen. Sain puolen vuoden määräyksen piikittelystä, joten munasarjojen ja endopesäkkeiden pitäisi tajuta sammahtaa ja kuivahtaa tuossa ajassa riittävästi.

Torstaina lääkäri tuli ilmoittamaan, ettei osastolla ole tarpeeksi vuodepaikkoja ja minut siirrettiin Hatanpään sairaalan sisätautien osastolle lepäämään. Sain huonetoverikseni mukavan vanhemman naisen, jonka seurassa ei ollut vaikeaa viihtyä. Uuden paikan aiheuttama stressi hävisi hetkessä. Makasin lääkittävänä 10. päivän iltapäivään asti, jolloin pääsin onnekseni kotiutumaan viikon osastolla makoilun jälkeen. Kipuja on edelleen tätäkin kirjoittaessani, mutta touhu alkaa olla jo lähestulkoon siedettävällä tasolla. Liikkuminen lisää tuskaa, mutta osastollakin pyrin liikkumaan veritulpan pelossa mahdollisimman paljon.

Lisätutkimuksia tulee vielä. Reumakokeet otettiin osastolla ja vatsan toimintaa tutkittiin myös. Lääkäri kertoi lähtöpäivänä, että kolonoskopiaan tulee lähete - etsivät ilmeisesti Crohnin tautia. Jään kauhulla odottamaan tähystystä, sillä edellinen, toiseen päähän ruoansulatuselimistöäni tehty ei mennyt kaikista mukavimmalla tavalla. Koska laboratoriokokeita otettiin makoiluni aikana paljon, kyynärtaipeeni ovat täpötäynnä pistojälkiä. "Katu-uskottavuutta", nauroivat huumorintajuiset hoitajat.

Olen valtavan kiitollinen kaikille hoitajille ja erityisesti Hatanpään lääkärille, joka suhtautui loistavasti ja muistutti, ettei tauti ole minun syytäni ja että tapaukseni on oikeasti vaikea itsestäni riippumattomista syistä. Kiitän myös kaikkia luonani käyneitä kavereita ja poikaystävää, joka sisukkaasti toi mehuja ja soseita joka päivä ja oli melkein liiankin huolissaan voinnistani. Päiviäni piristi merkittävästi heidän näkemisensä.

Haluan uskoa, että Procrenista olisi jotain hyötyä ja loputkin kivut laskisivat pian, mutta nähtäväksi jää.

Rankan episodin jälkeen uupuneena, silmät ristissä,

Epione