Sinne meni endoviikko ja -kuukausi. Jäi tunne, että tuli vaikutettua hiukan yleisiin asenteisiin ja tietoisuuteen kavereiden keskuudessa. Edes pikkuisen. Hyvä niin. Asia kaipaa kuitenkin laajempaa huomiota.

Olen nautiskellut nyt ahkerasta liikunnasta (ja sen tuomista endorfiinipaukuista, hihhih). Väännän menemään kovaa ja tosissaan ja sehän näkyy mukavalla tavalla lihaksissa ja ryhdissä. Rasva palaa hitaasti, mutta varmasti. Ruokavalio on aika säntillinen vieläkin, pieniä poikkeuksia lukuunottamatta. Poikkeuksia ei kuitenkaan tapahdu edes joka viikko, joten meininki on hyvällä mallilla! Eikä tästä nyt ole tarkoitus lipsuakaan vaan pusertaa eteenpäin ihan tahdonvoimalla.

Kiputilanne on aika tasainen. Kipuja on vähän, nyt seuraavaa Procrenia ennen luonnollisesti hiukan enemmän, mutta pystyn kivusta huolimatta huhkimaan menemään ilman suurempaa hätää. Särkylääkkeitä tarvitsen edelleen ehkä pari kertaa viikossa, mikä on ihan mieletön muutos viimeisen puolentoista vuoden aikaiseen elämääni. Ehkä kipustressi alkaa jo tietyllä tapaa helpottamaan, mutta tietty alavireinen kireys on vielä ihan selkeästi koko endotouhusta. Tulevaisuuden pelot ja muu turha, inhottava ajatusmyrsky.

Nukun myös tällä hetkellä ihan sairaan paljon. Varmaankin juuri tuota stressiä ja sen laukeamista. Taloyhtiössämme on alkanut remonttitouhu ja melua ja muuta häiriötä on ihan riittämiin aiheuttamaan lisää huolta ja tuskailua. Meditaatio, jooga ja lämpimät juomat nyt supersuosiossa.

Vielä kun raha-asiat selviäisivät, pahuksen käsittelyajat ovat niin pitkiä...

2015-04-01%2017.56.31.jpg

Treenin jälkeinen välipala. Niin hyvää!

 

Stressipöhinöissä mutta toiveikkaana,

Epione