Laparoskopiasta tulee siis perjantaina kaksi viikkoa.

Osastolle mennessä olin aika rauhallinen. Leikkausaikataulu oli vähän jäljessä, joten parin tunnin odottelun jälkeen olin jopa hieman kyllästynyt. Tapasin anestesiasta päättävän lääkärin ja juttelimme hetken siitä, mitä lääkettä saan ja kuinka kauan. Olin ollut jo pian 12h ruoatta, joten sain odotushuoneessa tipan käsiselkään. Lopulta minut heräteltiin kesken torkkujen saliin, mikä aiheutti pienen shokkitilan: lämpimän peiton alta unesta kylmään saliin, jossa oli kirkkaita valoja, toisilleen kovaan ääneen puhuvia ihmisiä ja anestesialääkäri, joka oli niin nopea, että taju lähti ennenkuin kerkesin henkisesti valmistautua suoneen tuleviin aineisiin. No, se osuus olikin onneksi lopulta helppo, paljon helpompi, kuin ensimmäisellä kerralla.

Heräämössä olo oli kuin hakatulla ja rekan alle jääneellä krapulaisella. Hoitajat olivat kai herätelleet, sillä heitä oli kaksi heti molemmin puolin. Olo oli niin kipeä, että nukkumisesta ei meinannut tulla mitään. Nukuin kuitenkin lopulta vähän lisää ja illalla kuuden maissa pääsin osastolle kipupumppuineni. Suoneen laskettiin jotakin yleisanestesialääkettä laimeana annoksena, mutta seuraavana päivänä pumppu piti jo poistaa oksentelun ja päänsäryn takia. Muilla lääkkeillä kestin kuitenkin olla.

Osastolla olin kaksi yötä, eli kotiuduin sunnuntai-iltana. Olo oli jo hiukan parantunut, katetri oli poistettu ja pissa tuli, mutta kivut ja turvotus hartiapistoineen jatkuivat aika kovana. Tähän mennessä kipu ja turvotus ovat laskeneet hieman, mutta olo on silti aika, no, leikattu. Pistokin kesti melkein viikon. Ilmaa pilkkovista lääkkeistä ei ollut kauheasti apua, mutta onneksi kaikki leikkauskaasu poistui kuitenkin lopulta.

Lauantaiaamuna tapasin ensimmäistä kertaa lääkärin, joka oli eri kuin leikannut. Tämä sanoi, että sekä arpea että tuoretta endometrioosia löytyi virtsarakon päältä, virtsaputkesta, kohdun päältä ja alta. Olin tähän vastaukseen ihan tyytyväinen, mutta sunnuntaina käynyt lääkäri, ei hänkään se leikannut, sanoi, että vatsasta ei löytynyt mitään ja että kaikki on kunnossa. Siinä kohtaa pääsi itku: mitä täällä pelleillään ja miksi kaikki sanovat eri asioita? Kuka puhuu totta? Ystävällinen hoitaja tarkisti leikkauskertomuksen ja osasi sanoa, että ilmeisesti endon vaiheesta ei voinut sanoa mitään, vaan se oli jotenkin oudon näköistä, värillistä arpea. Kaikki poikkeava oli raaputettu vatsakalvoilta patologille tutkittavaksi. Tuloksista kuulen vasta kontrollissa 15. tammikuuta. Sijainnista hoitaja ei osannut sanoa enkä saanut leikkauskertomustakaan itselleni sellaisenaan kotiin. Kunnon kipulääkkeitä ei osastolta annettu mukaan eikä määrätty, vaikka pyysin. Onneksi olin juuri hakenut paketin Panacodia, joka onneksi ottaa kiinni edes osasta kipuja.

Hermokipuun leikkaus ei vaikuttanut, ja suolikin tuntuu lähinnä tympääntyneen leikkausoperaatiosta. Kaiken tämän toipilaana olon ja parantelun kanssa pärjää, kun ottaa rauhallisesti ja lepää paljon. Siis todella paljon. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että jotain hyötyä on jo saattanut leikkelystä olla, sillä ainakin suurimmat munasarja-, kohtu- ja emätinkrampit ovat loistaneet poissaolollaan. Muita kipuja on yhä, mutta arvelen niiden johtuvan vielä paranevista haavoista ja siitä, että vatsakalvoa kaavittiin pois kuitenkin aika paljon, luultavasti aika herkistäkin kohdista. Onhan aina sekin mahdollisuus, että arpeutunut aktiivinen endometrioosi oli muodostanut kiristävän kiinnikkeen, eikä kipu johtunutkaan enää tuoreesta tavarasta.

Kohdunkaulalle on ilmaantunut ennen leikkausta ja leikkauksen jälkeen kivuttomia, mutta outoja limakalvomuutoksia, mutta ne luultavasti selviävät viimeistään kontrollissa. Hormonilääkityksenä jatketaan Visannea ainakin toistaiseksi, mutta suunnittelin vähän tiedustelevani kierukan mahdollisuutta uudelleen, jos hormoni ei ole tarpeeksi vahva pitämään kipuja poissa toipumisen edetessä.

Sunnuntaina lähden kotiin viettämään joululomaa. Äiti hakee minut ja tavarani junaillen. Onneksi pohjoisen suuntaan mennessä meillä on liput makuuvaunuun, mikä tarkoittaa paljon kaivattua lepoa 5-7 h. Tavaroiden kantaminen jää valitettavasti äidille, sillä minusta ei ole ikävä kyllä omiani kantamaan näillä haavoilla ja kivuilla. Hiukan noloa, mutta joskus on vain otettava vastaan apua. Apuvälineitä ei sentään tarvitse raahata, niitä saa onneksi kotopuolestakin terveyskeskuksesta lainaksi!

 

Toipuen,

Epione